Menu

Blogi bisneksen ja liiketalouden maailmasta


Varastokalusteet suunnitellaan mittojen ja tarpeen mukaan

Varastohyllyjä on olemassa erityyppisiä, niiden valintaan vaikuttavat tilan ja koon lisäksi varastoitava tavara sekä millä tavoin sitä käsitellään. Onko varaston suunnittelu mahdollisimman tehokkaasti toimivaksi ajankohtainen aihe sinulle? Siinä tapauksessa, tervetuloa blogin pariin sekä lukemaan kirjoituksia sekä kommentoimaan niitä! Toivottavasti löydät täältä hyödyllisiä vinkkejä varaston suunnitteluun, olipa kyseessä pieni tai suuri varastoinnin tarve.

Mitä varaston suunnittelussa kannattaa huomioida käytävien osalta

Varastokalusteet kannattaa valita vasta huolellisen suunnittelun jälkeen. Varastohyllyjen järjestystä suunnitellessa kannattaa kiinnittää huomiota myös niiden väliin jäävään tilaan, että työkäytävä tulee olemaan riittävän leveä tarvittaville työskentelyvälineille. Toisissa varastoissa käytetään esimerkiksi pumppu kärryjä tavaroiden liikutteluun, mutta raskaiden tavaramassojen siirtelyyn tarvitaan trukkeja. Osa trukeista vaatii suuren käytävän leveyden, joka saattaa olla jopa kolme metriä ja toisia pystyy käyttämään kapeammissa käytävissä. Tilaa suunnitellessa tulee myös miettiä, kuinka monta henkilöä käytävällä tulee työskentelemään ja että kaikille on riittävästi tilaa liikkumiseen.

Mitä varaston suunnittelussa kannattaa huomioida kalusteiden osalta

Varastotilan suunnittelussa kannattaa myös aina hyödyntää sen lattiapinta-alan lisäksi koko tilan korkeus ja käyttää tila hyödyksi lattiasta kattoon saakka. Monissa varastoissa nopean liikkumisen vuoksi, tehdään varastohyllyihin niin sanottuja tunneli ratkaisuja, joiden lävitse voidaan liikkua nopeammin hyllyltä toiselle. Nopea liikkuminen on tärkeää, koska varastossa työskennellessä kuluu työajasta osa paikasta toiseen liikkumiseen. Tärkeää on myös valita oikeanlaiset varastokalusteet niiden kantavuuden mukaan, että ne kestävät suunnitellun määrän niillä varastoitavaa tavaraa. Varastohyllyjen suunnitteluun vaikuttaa myös niissä varastoitavan tavaran painon lisäksi varastoitavan tavaran koko, jonka perusteella suunnitellaan hyllyjen syvyys. Tavaran painon ja koon mukaan suunnitellaan hyllyjen rakenne, miten paljon voidaan käyttää vaakapalkkeja ja kuinka paljon tarvitaan pylväselementtejä. Varastohyllyjen tulee myös olla tarpeeksi tukevasti kiinnitetty, että ne eivät kaadu mahdollisten törmäyksien sattuessa. Hyllyjen eteen voidaan myös asentaa törmäyssuojia, jotka estävät hyllyihin törmäämisen ja niiden kaatumisen. Varastoa suunnitellessa on tärkeää kiinnittää huomiota myös ergonomiaan ja suunnitella keräilyasennot niin, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän rasitusvammoja.

Varastoa suunnitellessa kannattaa ottaa yhteyttä asiantuntijaan, jolta löytyy tehokkaat ratkaisut varaston suunnitteluun, varastokalusteiden valintaan ja siellä työskentelyyn. Esimerkiksi EAB Finland Oy auttaa varaston toimivuuden suunnittelussa.

minusta

Blogi bisneksen ja liiketalouden maailmasta

Oletko kiinnostunut taloudesta, yrittämisestä, sijoittamisesta ja työelämästä? Tervetuloa blogin pariin lukemaan artikkeleita taloudesta ja kaikista siihen läheisesti liittyvistä mielenkiintoisista aiheista. Talous on yksinkertaisesti kuvattuna vaihdettavaksi tuotettujen palveluiden tai tuotteiden tuottamista ja siitä seuraavaa taloudellista kanssakäymistä. Kaikki me länsimaissa asuvat ihmiset kulutamme paljon sekä tuotteita että palveluita elämämme aikana, sekä yksityisesti että yhteiskunnallisesti tuotettuina. Yrittäminen on joko hyödykkeiden tai palveluiden tuottamista ja tietenkin mielellään kannattavasti. Minkälainen on tämän päivän yritysmaailma ja miten menestyä yrittäjänä? Mitä kuuluu hyvän johtajan ominaisuuksiin? Mitä kannattaa ottaa huomioon sijoittaessa? Muun muassa näitä kysymyksiä pohditaan tässä blogissa, tervetuloa mukaan, toivottavasti löydät täältä hyödyllisiä vinkkejä ja osallistut myös keskusteluun!

Kategoriat

arkisto

Viimeisimmät julkaisut

Ikkunoiden auringonsuojakalvot - tehokas tapa parantaa kodin energiatehokkuutta
13 March 2024

Ikkunoiden auringonsuojakalvot tarjoavat monia etu

Luotettava laskutuspalvelu kevytyrittäjälle - mitä siitä tarvitsee tietää?
18 October 2023

Kevytyrittäjyys on noussut viime vuosina suosioon

SaaS liiketoiminta keskittyy ohjelmistoihin
11 August 2023

Software as a Service (SaaS) on liiketoimintamalli

Laskutuspalvelu sopii monelle
4 May 2023

Moni haaveilee yrityksen perustamisesta ja kevytyr

Laskutuspalvelu hoitaa kevytyrittäjän byrokratian
16 September 2022

Kevytyrittäjäksi voi ryhtyä helposti, ilman suurta

tag